Eurovaaliehdokkaiden vastaukset

Animalia ja SEY esittivät europarlamenttivaalien ehdokkaille kysymyksiä koskien heidän näkemyksiään eläinsuojelusta.

Esitetyt kysymykset olivat:
1. Elävien teuraseläinten kuljetusajalle ei ole Euroopan Unionissa määrätty maksimikestoa. Tulisiko Euroopan Unioniin määrätä kahdeksan tunnin maksimiaika teurastettavien eläinten kuljetuksille?

2. Tulisiko elävien teuraseläinten kuljetukset kieltää EU:sta sen ulkopuolelle eläinsuojelusyistä?

3. Tulisiko EU:n eläintuotannolle jaettavia maataloustukia suunnata erityisesti eläinten hyvinvointia parantavaan tuotantoon?

4. Karjankasvatus edistää ilmastonmuutosta enemmän kuin maantieliikenne koko maailmassa. Tulisiko kasvispainoitteisen ruokavalion edistäminen ottaa merkittäväksi osaksi EU:n ilmastopolitiikkaa?

5. Suomessa vaaditaan, että teuraseläimet on tainnutettava ennen verenlaskua tai uskonnollisissa teurastuksissa samanaikaisesti verenlaskun aloittamisen kanssa. Tulisiko vaatia, että kaikki EU:ssa teurastettavat eläimet on tainnutettava ennen teurastusta tai vähintään yhtä aikaa sen kanssa (ns. rituaaliteurastukset)?

6. EU-maista Iso-Britannia sekä Itävalta ovat lainsäädännöllä kieltäneet turkistarhauksen maassa. Tulisiko turkistarhaus kieltää kaikissa EU:n jäsenvaltioissa?

7. Uusi koe-eläindirektiivi ei todennäköisesti tule sisältämään täyttä kieltoa apinoiden käytölle koe-eläiminä, vaikka parlamentin jäsenten enemmistö kannatti apinakokeista luopumista äänestyksessä syksyllä 2007. Tulisiko apinoiden käyttö koe-eläiminä kieltää EU:ssa kokonaan?

8. Tulisiko EU:n suunnata lisääntyvässä määrin rahoitusta eläinkokeita korvaavien menetelmien kehittämiseen ja käyttöönottoon ?

9. Euroopan Unionista puuttuu yhteinäinen lemmikkieläinten kohtelua ja hyvinvointia koskeva lainsäädäntö. Tulisiko tällainen luoda Euroopan Unioniin?

10. Laittomasta rajojen yli kuljetettavat ja myytävät eläimet ovat sekä eläinsuojeluongelma että aiheuttavat tautiriskejä. Tulisiko lemmikkieläinten laittomaan kauppaan puuttua nykyistä tiukemmin?

Edustajien kokonaiset vastaukset kommentteineen näet vastaajan nimeä klikkaamalla.
=kyllä  =mahdollisesti =ei
 
Vastaukset on jaettu kahdelle sivulle. Loput puolueista ja ehdokkaista löydät täältä.


Suomen Kommunistinen Puolue (SKP)

   Paikkakunta  1.  2.  3.  4.  5.  6.  7. 8. 9. 10.
Lauri Alhojärvi Helsinki
Hanna Era Jyväskylä
Taina Hollo
 Kihniö                     
Lena Hulden  Vantaa                    
Aino Kainulainen Jyväskylä
Aaro Kare Turku                    
Esther Leander Riihimäki                    
Tommi Lievemaa Espoo
Minna Luomala Pietarsaari                    
Jarmo Muhonen Tampere
Arjo Suonperä Espoo
Aapo Toivanen
 Tornio                    
Juha-Pekka Väisänen Helsinki                    


Suomen Sosialidemokraattinen Puolue (SDP)

   Paikkakunta  1.  2.  3.  4.  5.  6.  7. 8. 9. 10.
Arja Alho Siuntio
Fredrik Almqvist Espoo
Arto Bryggare  
 Helsinki                     
Nesrin Can-
Kurtakko
 Helsinki                    
Kirsi Lindroos  Raasepori                    
Satu Kirsikka Taiveaho Hämeenlinna

Suomen Työväen Puolue (STP)

   Paikkakunta  1.  2.  3.  4.  5.  6.  7. 8. 9. 10.
Minna Ekman Inkoo
Leena Hietanen Tallinna
Hannu Kautto Espoo
Raimo Ruttonen Joensuu
Juhani Tanski
 Kuopio                     
Brit-Marie Valo  Helsinki                    

Vasemmistoliitto (VAS)

   Paikkakunta  1.  2.  3.  4.  5.  6.  7. 8. 9. 10.
Kaarina Kailo
 Kiiminki                     
Jukka Kärkkäinen Turku
Annika Lapintie Turku
Sirpa Puhakka Helsinki
Jarmo Ritanen
 Jyväskylä                    
Jussi Saramo
 Vantaa                    
Pentti Tiusanen  
 Kotka                    
Sari Virta Vihti

Vihreät (VIHR)

   Paikkakunta  1.  2.  3.  4.  5.  6.  7. 8. 9. 10.
Mikko Airto Hyvinkää
Flemming Berg
 Kirkkonummi                    
Satu Hassi Tampere
Heidi Hautala Helsinki
Hanna Holopainen
Lappeenranta
Emma Kari Helsinki
Jyrki Kasvi  Espoo                    
Anna Moring
 Helsinki                    
Elina Rantanen
 Turku                    
Jukka Relander Helsinki
Terhi Räsänen Nilsiä
Juhana Suoniemi Tampere
Pasi Toiviainen Helsinki  

Ensimmäisen sivun vastaukset löydät täältä.

<-Takaisin vaalisivulle