Animalia toivoo Särkänniemen luopuvan yrityksistä kasvattaa delfiinikantaansa


Animalian tiedote 15.9.2010

Eläinsuojeluliitto Animalia on pahoillaan, että Särkänniemessä on menehtynyt jälleen yksi delfiininpoikanen. Animalia on huolissaan Särkänniemen delfiinien lisääntymisen sallimisesta, sillä karut betonialtaat eivät tarjoa älykkäille nisäkkäille sellaisia olosuhteita, joissa ne voisivat elää lajilleen tyypillistä elämää. ”Nykyisen tutkimustiedon valossa delfiinejä pidetään älykkyydeltään ihmisapinoihin verrattavina eläiminä, joiden vankeudessa pitäminen on kyseenalaista. Korkea poikaskuolleisuus on surullinen merkki delfiinien elinolojen riittämättömyydestä”, Animalian toiminnanjohtaja Salla Tuomivaara toteaa.

Delfiinien maahantuonti on ollut kiellettyä Suomessa vuodesta 1998 lähtien. Särkänniemen delfinaarion toiminta tulee loppumaan nykyisten delfiinien kuollessa, jollei uusia jälkeläisiä synny ja säily elossa delfinaariossa. ”Delfinaarioiden on jo aikakin siirtyä historiaan. Niiden luonnollisesti loppumassa olevaa toimintaa ei tulisi tekohengittää surullisilla poikastentuottamisyrityksillä, vaan esimerkiksi Särkänniemessä tulisi valmistautua toiminnan lopettamiseen”, toiminnanjohtaja Tuomivaara vaatii.

Tällä hetkellä Suomen ainoassa ja maailman pohjoisimmassa delfinaariossa Särkänniemessä on viisi pullonokkadelfiiniä. Särkänniemen delfiineille on syntynyt vuosien saatossa yli kymmenen poikasta, joista vain kaksi on jäänyt henkiin. Nyt poikasen saanut Veera-delfiini on ollut tiineenä jo ainakin viisi kertaa, mutta vain yksi Veeran jälkeläisistä on säilynyt elossa.

Lisätietoja:
Toiminnanjohtaja Salla Tuomivaara, p. (09) 720 65 910, 050 384 5072

salla.tuomivaara[at]animalia.fi, www.animalia.fi