Eduskuntavaalit 2015


Eduskuntavaalit järjestettiin huhtikuussa 2015. Jokaiset vaalit ovat tärkeät eläinsuojelun ja eläinten oikeuksien toteutumisen kannalta, sillä eduskunta ratkaisee sen, suojellaanko eläimiä tulevaisuudessa nykyistä paremmin vai jopa huonommin.

Mitä me eläinsuojelujärjestöt haluamme?

Animalian ja Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liiton keskeisin vaatimus näissä vaaleissa oli se, että eläinsuojelulain uudistus on vietävä huolella loppuun. Uudistus on kirjattava seuraavaan hallitusohjelmaan ja vietävä loppuun kunnollisella valmistelulla ja riittävillä resursseilla mahdollisimman varhaisessa vaiheessa tulevalla vaalikaudella.

Keskeisemmät vaatimuksemme eläinsuojelulain uudistuksessa ovat lajityypillisten käyttäytymistarpeiden toteutumisen takaaminen huomattavasti nykyistä paremmalla tasolla, kivuliaiden toimenpiteiden kielto ilman asianmukaista kivunlievitystä ja kivun hoitoa, eläimille haitalliseen jalostukseen puuttuminen, turkistarhauksen kieltäminen sekä villieläinten sirkuskäytön kieltäminen (mukaan lukien delfinaariot). Koirien ja kissojen tunnistusmerkintä ja rekisteröinti tulee säätää uudistuksessa pakolliseksi sekä Suomeen on luotava valtion kustannuksella maan kattava loukkaantuneiden luonnonvaraisten eläinten hoitoverkosto.

Eläinsuojelulain uudistukseen liittyvien tavoitteiden lisäksi vaadimme, että Suomeen on luotava toimintasuunnitelma, joka määrittää konkreettiset askeleet ja aikataulun koe-eläinmäärien vähentämiselle ja lopettaa tuskallisimmat eläinkokeet vähitellen kokonaan.

Yhteisten tavoitteiden lisäksi Animalia vaatii, että kasvisperäisen ruuan osuutta on pyrittävä lisäämään suomalaisten ruokavaliossa esimerkiksi lihan verotusta korottamalla, kasviperäisten tuotteiden hintaa keventämällä, eläinperäisten tuotteiden menekinedistämistukia vähentämällä tai ottamalla käyttöön kasvisruokapäiviä julkisessa ruokailussa.

Lue lisää tavoitteistamme.

 

Äänestä eläinsuojelumyönteistä ehdokasta

Äänestä vaaleissa puolueita ja niiden sisältä ehdokkaita, jotka ovat oikeasti eläinten asialla. Älä usko pelkkiin vaalimainoksiin, vaan tarkista vaalien lähestyessä elainpolitiikka.fi-sivustolta onko ehdokkaasi allekirjoittanut Eläinsuojelulaki 2015 -sitoumuksemme. Tällä sivustolla avataan lähiviikkoina myös eläinpoliittinen vaalikone, josta voit tarkistaa ehdokkaasi eläinpoliittiset kannat.