Lehmät laitumille! Kuluttajan valinnoilla on väliä


20.5.2009

sey lev250px 

SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten Liitto ry, Suomen Kuluttajaliitto ry ja Elintarviketurvallisuusvirasto Evira järjestivät laidunkauden kynnyksellä ”Lehmät laitumelle” -tempauksen. Tapahtuman tarkoituksena oli nostaa keskusteluun tuotantoeläinten hyvinvointiin liittyviä kysymyksiä.  Navetan ovien auetessa kesänviettoon olivat paikan päällä Uudenmaan maaseutuopistolla Hyvinkäällä lehmien riemua todistamassa toiminnanjohtaja Helinä Ylisirniö Suomen Eläinsuojeluyhdistysten Liitosta, elintarvikeasiantuntija Annikka Marniemi Suomen Kuluttajaliitosta sekä pääjohtaja Jaana Husu-Kallio Evirasta.

Lehmät ovat silminnähden iloisia kirmatessaan kesäksi laitumelle. Suuri osa kuluttajista ja tuottajista toivookin, että eläimiä ei kohdeltaisi ainoastaan tuotantovälineinä, vaan arvostettuina kotieläiminä, jotka saisivat viettää elämänsä lajinmukaisissa olosuhteissa. Valitettavasti toiveet ja nykytodellisuus ovat kaukana toisistaan.

Tuotantoeläinten hyvinvointi kiinnostaa ihmisiä

Hyvinvointihaasteeseen ei helposti löydy vastaajia. Useat tuottajat pystyvät hädin tuskin pitämään toimintansa kannattavana. Vähittäiskaupalla taas näyttää olevan taipumus siirtää vastuu yksin kuluttajalle. Miten tällainen markkinaehtoisuus toimii tilanteessa, jossa tuotanto-olosuhteista on liikkeellä enemmän uskomuksia kuin tietoa, eikä todellisia vaihtoehtoja edes ole riittävästi tarjolla?

”Suomen ruuantuotannon on profiloiduttava eläinystävällisenä – tämä näyttäisi olevan tuotannonalan järkevin ja eettisin kilpailukeino kansainvälistyvillä markkinoilla. Eläinten hyvinvoinnin tulisi olla ketjun kaikkien osapuolten vastuulla”, SEYn toiminnanjohtaja Helinä Ylisirniö toteaa.

Tuotantoeläinten olosuhteita olisikin välittömästi kohennettava lainsäädäntöä tiukentamalla. Maataloustuet tulisi suunnata ympäristö- ja eläinystävälliseen ruuantuotantoon. Myös vähittäiskaupalta toivotaan enemmän rohkeutta tehdä eettisempää eläintuotantoa tukevia päätöksiä. Tavallisen kuluttajan rooli tuotantoeläinten hyvinvointia edistettäessä on silti ratkaiseva: vastuullinen kuluttaja ottaa selvää siitä, millaista eläintuotantoa tukee rahoillansa. ”Esimerkiksi kuluttajahintojen korotus, joka käytettäisiin eläinten hyvinvoinnin parantamiseen, voisi olla tehokas keino tilanteen parantamiseksi. Näin liha olisi jälleen elintasotuote, jota ei ole välttämätöntä syödä jokaisella aterialla”, Ylisirniö ehdottaa.
 
Kuluttajan valinnoilla on väliä

Kuluttajan valinnoilla ja viesteillä on väliä. Ostamalla rutiininomaisesti aina sitä mitä hyllyltä löytyy, kuluttaja ei viesti kiinnostuksestaan eläinten hyvinvointiin. Sinnikäs palautteenanto, tuotetoiveet ja konkreettiset ostot ovat kuluttajan keinoja vaikuttaa. – Perustuotteiden taustoista on vaikea saada tietoa, mutta elintarvikealan yrityksiin kannattaa olla yhteydessä. Yritykset sanovat tarjoavansa sitä, mitä kuluttajat haluavat. Kuluttajilta tuleva suora palaute ja toiveet kiinnostavat yrityksiä, Suomen Kuluttajaliiton elintarvikeasiantuntija Annikka Marniemi muistuttaa.

Kuluttaja on kaukana ketjun alkupäästä: pakattu liha tai maito ei muistuta lehmästä. Jokaisen tulisi pysähtyä miettimään arvojaan ja sitä, millaisia tuotantokeinoja haluaa kannattaa. – Usein ruoka on vain helposti kaupasta kerättäviä, usein valmiiksi pakattuja elintarvikkeita. Koko elintarvikeketjun tunteminen on tärkeää ruuan arvostuksen kannalta. Vastuullinen kuluttaja on kiinnostunut myös eläinten hyvinvoinnista. Vastuullinen ketju tarvitsee kuluttajan, joka ei aina etsi kaikkein halvinta tuotetta, Marniemi korostaa.

Kaupan tulee tarjota kuluttajille enemmän vaihtoehtoja. – Luomumaidon ja -munien valinta on helpompaa, koska tarjontaa on pienissäkin kaupoissa, mutta luomulihaa onkin jo vaikeampi löytää, Marniemi toteaa. Kaupan täytyy tarjonnalla ja tuotesijoittelulla tehdä valinnat helpommaksi kuluttajille. Luomutuotteet on usein aseteltu hyllyihin niin, että niitä saa etsimällä etsiä. Selkeät hyllymerkinnät ja runsaampi tuotevalikoima helpottavat valintojen tekemisessä.

Lisätietoja:

elintarvikeasiantuntija Annikka Marniemi, Suomen Kuluttajaliitto ry, puh. 050-589 5780, annikka.marniemi(a)kuluttajaliitto.fi, www.kuluttajaliitto.fi

toiminnanjohtaja Helinä Ylisirniö, SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto ry, p.  050 371 2740, helina.ylisirnio(a)sey.fi, www.sey.fi