Suomen Sosialidemokraattinen puolue

Animalia ja SEY esittivät eläinsuojelua koskevia kysymyksiä sekä puolueille että niiden jokaiselle kansanedustajalle.
Suomen Sosialidemokraattisen puolueen kaikki kansanedustajat ovat puolueen vastauksen alla listattuna. Edustajan nimeä klikkaamalla pääset hänen henkilökohtaisiin vastauksiinsa koskien eläinsuojelua.

Kansanedustajat

1. Miten ja kuinka aktiivisesti puolueenne toimii eläinsuojelun edistämiseksi?

SDP kannattaa eläinten lajinmukaista hyvää kohtelua ja on ollut käytännössäkin aktiivinen eläinsuojelukysymyksissä. Eduskuntaryhmämme mm. esitti viime budjettiin määrärahaa eläinkokeille vaihtoehtoisten menetelmien rahoittamiseen.

SDP on laatinut eläinsuojeluteesit, joissa vaaditaan tiukkoja rangaistuksia eläinsuojelurikoksiin syyllistyneille ja lisää rahaa eläinsuojelulain valvontaan. Lisäksi teeseissä vaaditaan eläinsuojeluvaltuutetun viran perustamista ja yhteiskunnan eläintuotannolle annettujen tukien sitomista siihen, kuinka hyvin eläimiä kohdellaan. Niissä myös sitoudutaan eläinsuojelujärjestöjen kanssa tehtävään yhteistyön lisäämiseen.

Sosialidemokraattien aloitteesta edellisen hallituksen ohjelmaan ensimmäistä kertaa Suomessa kirjattiin myös eläinsuojelukirjaukset. Niissä vaadittiin aktiivista toimintaa eläinsuojelulainsäädännön ja sen toimeenpanon tiukentamiseksi EU:ssa sekä kansallista eläinsuojeluvalvonnan ja rikosseuraamusten käytön tehostamista. Tavoitteeksi asetettiin myös vähentää eläinkokeita ja tukea eläinsuojelujärjestöjä.

SDP:n työn seurauksena viime hallituskauden alussa budjetoitiin eläinsuojelujärjestöille valtiontuki, jota ei vuosiin ollut ollut lainkaan.
Viime kaudella myös muutettiin maatalouden ympäristötukijärjestelmää niin, että siihen vaatimuksestamme tuli mukaan myös eläinsuojelupainotuksia.

Jo useamman vuoden ajan ohjelmissamme ja vaalitavoitteissamme on ollut mukana eläinsuojelukirjauksia. Esim. viimeisimmässä eurovaaliohjelmassamme vaadimme eläinsuojelulainsäädännön ja sen toimeenpanon tiukentamista EU:ssa.

2. Mitä puolueenne pitää suurimpina epäkohtina eläinsuojelussa Suomessa?

Pahin ongelma edelleen on asenne, eli se, etteivät lait ja niiden valvonta eikä oikeuskäytäntö ole kyllin tiukkaa. Liian usein laiminlyönneistä tuotantotiloilla tai kotieläinten kohtelussa pääsee liian helpolla. Sivistys näkyy siinä, miten kohdellaan heikoimpia. Eläimet eivät voi puhua puolestaan, ihmisten on huolehdittava hyvästä kohtelusta. Valitettavasti tärkeitä eläinsuojelutapauksia paljastuu jatkuvasti esim. tiloilla. Eläinten huonoon kohteluun tulee puuttua tiukemmalla lainsäädännöllä ja paremmilla valvonnan resursseilla.

3. Onko puolueenne mielestä Suomen eläinsuojelulaki riittävällä tasolla? Miksi on tai ei ole?

Eläinsuojelulainsäädännössä on puutteita ja sitä tulee kaikkinensa tiukentaa. Eläinsuojelulaki ei esimerkiksi anna viranomaisille riittäviä valtuuksia puuttua eläinten pitkään jatkuneeseen huonoon kohteluun. Eläinsuojelulain ei pidä ainoastaan mahdollistaa kaltoin kohdeltujen eläinten siirtämistä parempiin oloihin valittömästi, vaan lain täytyy velvoittaa siihen.

4. Onko puolueenne mielestä eläinsuojeluvalvonta hoidettu Suomessa riittävän hyvin? Jos ei, miten tilannetta pitäisi mielestänne parantaa?

Eläinsuojeluviranomaisten suorittaman valvonnan resurssit ovat liian vähäisiä. Eläinsuojeluvalvojilla, valvovilla eläinlääkäreillä ja poliisilla tulee olla tarpeeksi voimavaroja työnsä tekemiseen.

Rangaistuskäytännöissä on myös ongelmia. Vain pieni osa eläinsuojeluviranomaisten löytämistä rikkomuksista johtaa edes tutkintaan ja vielä pienempi osa tuomioon.

Lisäksi Suomeen pitäisi perustaa eläinsuojeluvaltuutetun virka ja poliisien koulutukseen tulisi lisätä eläinsuojelullista puolta.

5. Onko puolueenne sisällä erillistä ryhmää, jolle eläinsuojeluasiat kuuluvat?

Meillä on ympäristötyöryhmä, jonka alaisuuteen kuuluvat myös eläinsuojeluasiat. Lisäksi meillä toimii Karvademarit, joka on eläintensuojelusta kiinnostuneiden demarien verkosto.

6. Kotieläintuotanto on yksi merkittävistä ilmastonmuutosta edistävistä tekijöistä. Pitäisikö eläinten hyvinvointia ja ympäristönsuojelua edistää ruokapoliittisella linjauksella, joka edistäisi nykyistä kasvis- ja luomupainoitteisempaa ruokailua?

Kyllä. Lisäksi kouluissa pitäisi edistää koululaisten, heidän vanhempiensa ja opettajien tietoisuutta kasvissyönnistä, tuotantoeläinten oloista ja ruokavalion ympäristövaikutuksista. Myös koulujen keittiöhenkilökunnan tietoa kasvisruuan koostamiseen ja valmistukseen liittyen tulee lisätä. Kouluja tulee kannustaa mm. säännölisiin kasvisruokapäiviin.

7. Mikä on puolueenne kanta turkistarhaukseen ja tarhauksen tukemiseen yhteiskunnan varoin, esim. investointitukien ja lomitusjärjestelmien kautta?

SDP pitää tärkeänä, että turkiseläimiä kohdellaan mahdollisimman hyvin. Siksi eläinten oloja, mm. liikkumismahdollisuuksia, on parannettava.

Viime kaudella emme hyväksyneet ympäristötöiden rahan käyttöä turkistarhojen siirtämiseen, sillä se olisi ollut tukea yhdelle elinkeinolle (nykyään ympäristötöiden määrärahaa käytetään myös mainittuun tarkoitukseen porvarihallituksen linjan mukaisesti). Mieluummin pitäisi tukea antaa siinä vaiheessa, jos siirtyy kokonaan muuhun tuotantoon.

8. Panostaako valtio puolueenne mielestä riittävästi koe-eläinten määrän vähentämiseen ja eläinkokeiden vaihtoehtojen kehittämiseen?

Ei panosta. Määräraha vaihtoehtoisten menetelmien edistämiseen on vaatimaton ja valtion tuki nyt perustetulle kansalliselle vaihtoehtomenetelmäkeskukselle vielä puuttuu. Ihmiskudoksella tehdyt tutkimukset ovat luotettavampia kuin koe-eläinten - vieraan lajin kudoksen - käyttö. Puhumattakaan eläinten kärsimyksistä.

Vuonna 2005 jätimme ympäristövaliokunnassa eriävän mielipiteen koe-eläinlautakuntien jaostojen kokoonpanosta. Vaadimme jaostoihin parempaa asiantuntemusta eläinsuojeluasioissa. Maa- ja metsätalousvaliokunta otti kantamme huomioon omassa mietinnässään kirjaamalla, että kiistanalaiset kysymykset tulee käsitellä isossa lautakunnassa, joissa on kaikki asiantuntijat, ei siis jaostoissa.

Suomen Sosialidemokraattinen puolue
www.sdp.fi
 
Kyselyyn vastanneet kansanedustajat:
Taulukosta näet koosteena Animalian ja SEY:n toteuttamaan kyselyyn vastanneiden kansanedustajien vastaukset. Vihreä=kyllä, keltainen=tyhjä, punainen=ei. Kysymykset ehdokaskohtaisine vastauksineen saat auki edustajan nimeä klikkaamalla. Samalle sivulle on listattu myös edustajan tekemät eläinsuojeluun ja eläimiin liittyvät valtiopäivätoimet kaudelta 20072011.

   1.  2.  3.  4.  5.  6.  7.  8.  9. 10. 11. 12.
Merja Kuusisto                         
Tuula Peltonen                        
Satu Taiveaho
Pia Viitanen                        
 

Muut puolueen kansanedustajat:
Edustajan nimeä klikkaamalla näet edustajan tekemät eläinsuojeluun ja eläimiin liittyvät valtiopäivätoimet kaudelta 2007–2011.

 
Matti Ahde
Marko Asell
Maarit Feldt-Ranta
Tarja Filatov
Jukka Gustafsson
Maria Guzenina-Richardson
Eero Heinäluoma
Rakel Hiltunen
Susanna Huovinen
Sinikka Hurskainen
Reijo Kallio
Antti Kalliomäki
Ilkka Kantola
Saara Karhu
Anneli Kiljunen
Kimmo Kiljunen
Krista Kiuru
Valto Koski
Johannes Koskinen
Marjaana Koskinen
Miapetra Kumpula-Natri
Lauri Kähkönen
Esa Lahtela
Reijo Laitinen
Päivi Lipponen
Johanna Ojala-Niemelä
Heli Paasio
Sirpa Paatero
Raimo Piirainen
Kari Rajamäki
Tero Rönni
Matti Saarinen
Jouko Skinnari
Jacob Söderman
Tommy Taberman
Katja Taimela
Erkki Tuomioja
Jutta Urpilainen
Pauliina Viitamies
Antti Vuolanne
Tuula Väätäinen
 

<-Takaisin